Tänään on taas hieman vähäistä valoa tunnelinpäässä. Nimittäin, ehkä kaksi avoinna olevaa paikkaa, jotka minulle voisivat sopia tässä maakunnassa. Koko syksy on ollut hiljaiseloa, ei mitään haettavaa. Muuttakaan en voi, sillä meillä on pienet lapset, joita hoidan, eikä hoitokuvioita saa toteutettua ilman kahta aikuista päiväkodissakaan, sekä klassisesti mies kiinni työpaikassa. En paljon ole käyttänyt aikaa avoimiin hakemuksiin, sillä ne ovat niin hakuammuntaa ja käytän aikani mieluummin sitten itse työkeikkoihin. Pitäisi vaan jaksaa hakea, mutta en oikein jaksa tsempata. Koko työnhakuhommasta on tullut karmivan vastemielistä, enkä oikein edes osaa selittää miksi. En ole saanut paljon hylsyjä, koska en ole paljon hakenutkaan. Silti tällä kertaa mieliala on paljon huonompi, kuin aiemmin, kun olen ollut työnhakija.

Lisäksi sain tänään taas yhden työnantajayhteydenoton. Firma ei ole mikään Suomen paras työpaikka, mutta onpa jotakin. Olen tässä firmassa valittujen henkilöiden joukossa, jos he saavat työtilauksen. Tämä ei ole oman alan töitä, mutta ihan kohtuullista, mieluista, työtä. Eiköhän firma jotakin saa toteutettua lähitulevaisuudessa. Kai se olisi jotain, mutta sitten en voisi tehdä oman alan keikkoja ja tuskinpa tässä firmassa niin pitkään olisin kuitenkaan. Kohta olisi taas työnhakurumba edessä. On kuitenkin ihan hyvä kuulla kelpaavansa edes periaatteessa johonkin. Olen selvinnyt sieltä sohvanpohjalta sentään ylös ja tekemään jotakin, vaikkei mieliala ole lähellekään sellainen, kuin minulla yleensä.