Itse en ole saanut kuulla kovinkaan negatiivisia kommentteja (vielä) koskien työttömyyttä. Tosin, pystyn naamioitumaan toisten roolien taakse ja en ole aivan täysin toimettomana muutoinkaan, sillä minulla on sivutöitä. Haluaisin kuitenkin olla kokoaikatöissä tai runsaammissa osa-aikatöissä ja etsin töitä melko aktiivisesti. En myöskään varsinaisesti peittele työttömyyttäni, ainkaan tuttaviltani. Sen sijaan urheilupaikoissa pääsylippua ostaessa en kyllä ilkeä ääneen sanoa, että olen työtön, jos paikalla on ylimääräisiä kuulevia korvia.

Miksi sitten työttömyyttä täytyisi niin hävetä? Ehkä siksi, että asiantila, jota yhteiskunta yleisesti pitää selkeästi vain epäonnistumisena. Positiivisia puolia siitä on vaikeaa löytää, sillä ylimääräistä vapaa-aikaakaan on vaikeaa saada käytettyä järkevästi hyväksi. Toki se on mahdollisuus löytää jotakin uutta suuntaa elämäänsä, mutta yleensä se on vain vaikeaa ja nujertavaa aikaa, joka jättää jälkiä ihmiseen. 

Toisaalta etenkin pidempään työttömänä ollut ihminen, joka lopulta onnistuu lopullisen päämäärän saavuttamisessa (työpaikka), on eittämättä onnistuja, joka on joutunut kestämään suhteetonta stressiä ja epäonnistumisia. Siinäkin työn saaminen on avain onneen ja onnistumiseen, ilman työtä ihminen on väliinputoaja. Suomalainen yhteiskunta vain on sen verran suorituskeskeinen, että täällä ensin opiskellaan hyvin pitkään, jotta saadaan ammatti. Elämän päämäärä on opiskelu, joka on välitavoite työpaikan saamiseksi. Sitten ollaan töissä ja lopulta, kun työura on riittävän onnistunut, eläköidytään. Siihen oheen mahtuu hyvin vähän mitään muuta, etenkään nykyään. Ihmiset ovat töiden jälkeen uupuneita, eikä aikaa harrastuksille ja ystäville välttämättä jää paljonkaan. Työ vie kohtuuttoman paljon energiaa ja aikaa. Sellainen ihminen, joka toimii toisin ja jättää työlle mahdollisimman vähän aikaa, toimii täysin eri tavalla kuin muut yhteiskunnan jäsenet.

Työttömyys ei ole juuri koskaan oma valinta, joten sitä hävetään. Toisaalta pitäisi muistaa, ettei sairaudellekaan mitään voi, ja aina ei sen enempää työttömyydellekään. Toki hatunnosto niille, jotka ottavat mitä tahansa työtä vastaan, mutta aina aivan mikä tahansa työ ei ole järkevä vaihtoehto. Itse olen opiskellut pitkään ja minulla on edelleen realistiset mahdollisuudet saada oman alan töitä. En siksi koe mielekkääksi ottaa mitä tahansa työtä vastaan, paitsi sitten jos työttömyys pitkittyy. Väärän alan työ johtaa helposti siihen, etten enää koskaan saa oman alan töitä, eikä aikaa työnhakuunkaan enää oikein jäisi. Ikävä noidankehä. Kokisin kyllä ihan yhtä nolona myös eri alojen työt, sillä kyllä se vain niin on, että ne olisivat pitkään opiskelleelle leima otsaan ja epäonnistuminen.

Toki löytyy niitä, jotka ahkerasti kritisoivat työttömiä. Mutta onhan työttömiä erilaisia, on elämäntapatyöttömiä, joiden aktivoiminen olisi minustakin tärkeää. Kuitenkin monet työttömät ovat työttömiä vastoin omaa tahtoaan ja tekevät yrityksiä aktiivisesti selvitäkseen eteenpäin. Toiset ihmiset kokevat oikeudekseen yleistää ja vetää johtopäätöksiä koko ihmisryhmästä muutaman ryhmän edustajan perusteella. Samahan se, toiset pitävät kaikkia ulkomaalaisia laiskoina elätteinä ja uskovaisia hörhöinä, vaikka näihinkin ryhmiin mahtuu varmasti todella erilaisia ihmisiä. Tämä tietysti kertoo vain yleistysten esittäjän omasta rajoittuneesta ajattelusta ja kenties älykkyydestä, eikä siitä kannata välittää.

Häpeäisitkö sitten tilannettasi, jos ei olisi niitä kysyjiä? Vai onko häpeä jotenkin kollektiivinen tunne, sellainen joka syntyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja muiden ilkeät ajatukset saavat sinut nujerrettua? Itse taidan olla sen verran uratietoinen ja eteenpäinpyrkivä, että kokisin tilanteen ahdistavaksi ilman muitakin ihmisiä. Haluaisin kovasti olla rakentamassa uraa, tekemässä jotakin järkevää, ja parantamassa rahatilannettani, mutta se ei tunnu onnistuvan.