Kaikkein tärkeintä olisi, ettei luovuta. Ainakaan ne, jotka eivät enää saa hakemuksia tehtyä, eivät millään voi työllistyä. Mutta, kuinka sitten voisi pitää yllä positiivista mielialaa, kun jatkuvat hylkäämiset tai työnantajien hiljaisuus helposti lannistaa?

- Ehdottomasti kannattaa hakea apua, jos mieliala on aivan pakkasen puolella, eikä mikään normaali piristyskeino auta. Liian pitkään ei kannata vitkutella, jos jatkuvasti velloo vain sängynpohjalla, sillä pitkään jatkuessaan masennukseen voi olla vaikeampi puuttua. 

- Kaikenlaisilla rekrysivuilla käsketään syödä terveellisesti, ulkoilla ja kaikenlaista sellaista. Aika vaikeaa, jos kertakaikkiaan tuntuu, ettei jaksa panostaa asioihin. Minun ensisijainen vinkkini onkin se, että koittaa keksiä itselleen yhden mielekkään puuhan. Käy vaikka piristämässä yksinäistä vanhusta, luo naapuriston vanhuksien lumet tai leikkaa ruohot tai käy välillä tekemässä vähän vapaaehtoistöitä. Olen ainakin itse huomannut, että mielekäs tekeminen lisää parhaiten jaksamista, ehkä siksi kun samalla pääsee kokemaan itsensä hyödylliseksi ja saa jonkun syyn nousta sängystä. Parasta olisi, jos tekeminen olisi säännöllistä, sillä ilman sitoumuksia tekemisiä helposti lykkää vaan eteenpäin. Myös joku pieni hanttihomma voi edesautta jaksamista.

- Tee hakemuksia vaikka yksi viikossa. Jos et saa aikaiseksi millään, yritä pyytää vaikka joltakulta läheiseltä sellaisena viikkona apua hakemuksen alkuunsaattamiseksi tai alussa, jotta työnhakeminen lähtee käyntiin. Tärkeintä on kuitenkin olla aktiivinen, mutta liian isoja tavoitteita ei kannata asettaa, ettei muserru niiden alle. Muista, että nyt työnhakeminen on sinun työsi. Se on vaikeaa, mutta niin on usein töissäkin. Pidä vaikka sitä hakemuksen lähettämistä viikon työsuorituksena, joka välillä on helpompi, välillä vaikeampi. 

- Toki olisi hienoa, jos jaksaisit harrastaa jotakin. Mielellään kodin ulkopuolella. Vaikka muiden ihmisten seura tuntuukin masentuneena tai alavireisenä vihonviimeiseltä vaihtoehdolta, se voi silti suojella sinua aina vain pahenevalta ololta. Kotona helposti vain jämähtää sohvalle, mutta kodin ulkopuolinen harrastus tavallaan pakottaa sinut osallistumaan ainakin kerran viikossa.

- Palkitse itsesi vaikka kerran kuussa. Jos saat sen 4 työhakemusta kuussa tehtyä, olisi syytä pitää jo sitä onnistumisena, sillä se EI ole helppoa. Tee sellaista, mikä sinua motivoi ja mihin sinulla on varaa: vaikka ravintolaruokailu, pullakahvit kahvilassa, uusi vaate tai elokuvat. Jos kertakaikkiaan mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa, merkkaa ainakin onnistuneet kuukaudet ylös itsellesi ja palkitse itsesi myöhemmin tilanteen parantuessa. Muista, että sankareita on monenlaisia.

-  Yritä löytää itsellesi seuraa muista samassa tilanteessa olevista. Kenties voisitte vähän katsoa toistenne perään ja tsempata. Lenkillekin olisi helpompi lähteä, jos on samassa jamassa olevaa seuraa.

- Työttömänä voi olla järkevää opiskella uutta. Voit mennä joko kansalaisopistoon, kouluun tai opiskella itse kirjastossa uusia asioita, vaikkapa kieliä, vähän vapaamuotoisemmin.

-  Maailma on aivan täynnä vaihtoehtoja. Nyt voisi olla mahdollista aloittaa esimerkiksi uusi terveempi elämä ja satsata siihen paljon tai matkustaa jonnekin edullisesti, sillä työaikana se ei ole mahdollista.

- Muista myös, ettei työn pidä olla kaikki kaikessa. Voit vaikka antaa työnhaulle tietyn ajan päivästäsi ja muuten jakaa päivän osioihin, jotka kaikki ovat erilaisia: esim. liikunta, ruoanlaitto, puutarhan hoito, sosiaaliset suhteet. 

- Mitä enemmän näyt työttömänäkin, sen parempi. Kenties harrastuksessasi voi verkostoitua tai kenties joku työnantaja saa vihiä sinua vapaaehtoistyösi kautta? Tai olisiko blogi sinun juttusi tai mielipidekirjoittelu lehtiin? Tai urheilukisoihin osallistuminen?

- Yritä pitää itsestäsi huolta. Terveellinen kotiruoka tulee pidemmän päälle edulliseksi ja kaikki kauneudenhoito ei ole mahdottoman kallista. Liikuntaa voi harrastaa hyvin vähäisellä rahallisella panoksella, mutta aikaa se vaatii. Sitähän sinulla onneksi on! 

- Usko parempaan huomiseen. Olet selvinnyt aivan varmasti muistakin vaikeista asioista. Palaa niihin ja mieti, miten toivottomalta tilanne silloin tuntui ja kuinka hyvin asiat kuitenkin lähtivät sujumaan.

Tuleeko lukijoille muita vinkkejä mieleen, kuinka pitää hyvää mielialaa työnhaussa yllä?